Yritykset - Tuontikauppa

Kauppa kiinnostui tuontitavaroiden tuotanto-oloista

Tavaroita ja ruokaa tuotetaan maailmassa monenlaisissa oloissa - myös aivan epäinhimillisissä. Alihankkijat ja tuottajat eri maissa eivät välttämättä noudata kansainvälisiä työnteon vähimmäisnormeja, vaikka ne olisi kirjattu lakiin. Köyhissä kehitysmaissa viranomaiset eivät tee tarkastuksia työpaikoille. Miten siis voisimme luottaa siihen, että ostamme säällisesti tuotettuja tuotteita?

Joukko suomalaisia yrityksiä perusti 2001 työryhmän edistämään vastuullista tuontikauppaa. Tavoitteena on vaikuttaa tavarantoimittajien ja alihankkijoiden työpaikkojen sosiaalisten olojen kehittämiseen ja poistaa siten tuontituotteiden eettiseen laatuun liittyviä epäkohtia.

Jäsenyrityksinä oli syksyllä 2002 yksitoista tuontikauppaa harjoittavaa yritystä. Jäsenyys perustuu vapaaehtoiseen sitoutumukseen, jolla yritys lupautuu noudattamaan vastuullisen tuontikaupan periaatteita.

Työryhmän puheenjohtajana toimii Keskon kehitysjohtaja Jouko Kuisma. Sen sihteeristö toimii Keskuskauppakamarissa, jonka nettisivuilla on lisätietoa aiheesta.

Britanniassa toimii Ethical Trading Initiative, jossa on mukana yrityksiä, kansalaisjärjestöjä ja ammattiyhdistyksiä Se edistää kaupan eettisyyttä tekemällä pilottihankkeita, kartoituksia ja tutkimuksia sekä järjestää seminaareja.

 

Lue vastuullisen tuontikaupan periaatteet