|
Yritykset - Standardit
Standardit ovat työkaluja, joiden avulla yritysten johto
voi ottaa järjestelmällisesti huomioon esimerkiksi ympäristö-
tai työterveysasiat kaikessa toiminnassa. Niiden avulla kerätään
myös kattavat tiedot omasta toiminnasta. Jotta tieto olisi
muiden silmissä luotettavaa, ulkopuolisen tahon pitää varmentaa
se. Tätä työtä tekevät muun muassa kansainväliset varmentajayritykset
kuten Det Norske Veritas.
ISO
14 000 on kansainvälisen standardisoimisjärjestön
standardisarja, jonka avulla yritys tai yhteisö voi kehittää
oman ympäristöjohtamisjärjestelmän. Järjestelmän avulla hallitaan
muun muassa päästöjä, jätteitä ja luonnonvarojen kulutusta.
Mukaan lähtevä yritys sitoutuu ympäristöasioiden jatkuvaan
parantamiseen. Standardia ollaan uudistamassa. Lisätietoja
standardista antaa Suomen Standardisoimisliitto SFS
ry. ISO on ehdottanut myös, että se voisi tehdä standardin
yritysten yhteiskuntavastuusta.
ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä on käytössä Suomessa noin
700 yrityksessä, Euroopassa yli 10 000 yrityksessä ja maailmassa
yli 23 000 yrityksessä.
EMAS
on EU:n asetukseen perustuva ympäristöjärjestelmä, joka perustuu
ISO 14001-ympäristöjärjestelmään. Tärkeä lisä on kuitenkin,
että EMAS:iin käyttöön ottavat yritykset sitoutuvat tekemään
myös julkisen ympäristöselonteon. Ympäristöraportin vahvistaa
ulkopuolinen todentaja.
AccountAbility
on Lontoossa toimiva kansainvälinen instituutti, joka työskentelee
yritysten avoimen yhteiskuntavastuun raportoinnin puolesta.
Sen jäseninä on yrityksiä ja elinkeinoelämän yhdistyksiä ja
säätiöitä eri maista. Se on luonut AA 1000 -standardin ja
johtamisjärjestelmän, jonka avulla yritykset voivat raportoida
toimintansa eri vaikutuksista.
SA 8000 on kaupan alalle on perustettu kansainvälinen
Social Accountability -standardi. Sen tarkoitus on tukea yrityksiä,
jotka haluavat noudattaa toiminnassaan YK:n työjärjestön ILO:n
päätöksiä muun muassa pakkotyön ja lapsityön kieltämisestä
sekä hyvistä työoloista, yhdistymisoikeuksista sekä naisten
oikeuksista. Toisaalta standardin tarkoitus on osoittaa ulkopuolisille,
että yritys todella noudattaa periaatteita. Standardissa ei
ole mukana ympäristöasioita. Social
Accountability International lukee itsensä ihmisoikeusjärjestöksi.
Se toimii New Yorkissa.
BS 8800 ja OHSAS 18001 ovat työterveys- ja
työturvallisuusjärjestelmiä.
Erilaisten standardien tarkoituksena on käytäntöjen harmonisointi
sekä ohjeistus. Useihin standardeihin liittyy myös sertifiointimenettely.
Sen mukaisesti ulkopuolinen riippumaton taho voi asiakkaansa
pyynnöstä varmentaa, että standardia on sovellettu oikeina
ja sen vaatimuksia myös noudatetaan. Tarkastukset eivät kuitenkaan
aina ole aukottomia. Esimerkiksi Bostonissa toimivan MIT-korkeakoulun
apulaisprofessori Dara O´Rourke havaitsi, että kansainvälisesti
tunnettu tilintarkastustoimisto oli tarkastaessaan vaatetehtaita
sekä muita "hikipajoja" Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Indonesiassa
jättänyt huomiotta vakavia vaarallisten kemikaalien käytön
riskejä, yhdistymisvapauden esteitä sekä ylityö- ja palkkalakien
rikkomuksia. Syynä oli mm. se, että tiedot oli kerätty tehtaan
johtajilta eikä työntekijöitä kuultu riittävästi eikä luottamuksellisesti.
O´Rourken raportti ilmestyi syksyllä 2000.
|