|
Yritykset - Raportointi
Yrityksille siirtyy yhä enemmän valtaa ja vastuuta. Siksi
on yhä tärkeämpää saada tietoa niiden toiminnasta ja sen eri
vaikutuksista. Tiedon on mielellään oltava tuoretta, luotettavaa
sekä vertailukelpoista.
Raporteilla on monta eri käyttäjäkuntaa: sijoittajat, julkishallinto,
yritysten naapurit, kansalaisaktiivit, toiset yritykset, toimittajat...
Raportointi auttaa myös yrityksen omaa johtoa näkemään kehitystarpeita
selkeämmin.
Näin kirjoittaa raportoinnin yhteiskunnallisesta tarpeesta
kansainvälisen Global
Reporting Initiativen julkaisu:
"Yksityinen yrittäminen ja globaalit markkinat ovat nousseet
vahvoiksi taloudellisiksi voimiksi 2000-luvulla. Niiden puolestapuhujien
mielestä ne antavat ennennäkemättömiä mahdollisuuksia tuottaviin
sijoituksiin, markkinoiden laajentamiseen sekä ihmisten vaurastumiseen
ja uusiin työtilaisuuksiin eri puolilla maailmaa. Arvostelijoiden
mielestä nämä samat trendit murentavat kansalaisyhteiskunnan
ja hallitusten mahdollisuuksia huolehtia siitä, että yksityisen
sektorin toiminta palvelee yleistä etua samalla kun se luo
varallisuutta. Vaarana pidetään sitä, että nykyisten hallintorakenteet
eivät onnistu pysymään mukana globaalin talouden muutoksissa
ja että globaali talous aiheuttaa siksi yhä suurempia ongelmia
sekä ihmiskunnalle että elolliselle luonnolle." (Global Reporting
Initiative, Sustainability Reporting Guidelines, 2000)
|