|
Yritykset - Kansainvälinen näkökulma
yhä tärkeämpi
Yritykset toimivat yhä kansainvälisemmässä ympäristössä.
Euroopan unioni säätelee yritystoimintaa, muun muassa ympäristöasioissa.
Se myös tukee yritystoiminnan eettisyyttä edistäviä hankkeita.
EU:n komissio on julkaissut keskustelualoitteen
ja tiedonannon siitä, miten yhteiskuntavastuuta voitaisiin
edistää.
EU on mm. perustanut teollisuudelle EMAS-ympäristöjärjestelmän,
antanut suosituksen ympäristöasioiden kirjaamisesta, laskennasta
ja julkistamisesta sekä julkaissut yhteenvedon
Kestävän kehityksen ympäristöteknologia KOM (2002) 122.
YK:n kestävän kehityksen
huippukokous Johannesburgissa syksyllä 2002 kiinnitti
erityistä huomiota yritysten vastuuseen.
YK on jo muutaman vuoden ajan tehnyt yhteistyötä kansainvälisten
suuryritysten kanssa Global Compact -hankkeessa.
Maailmankaupasta neuvotellaan syksyllä 2001 alkaneella Dohan
kierroksella. Dohassa WTO tunnusti ensi kertaa kauppapolitiikan
vaikutukset inhimilliseen kehitykseen. Loppuasiakirjassa kehitysnäkökulma
oli mukana läpileikkaavasti. WTO ei kuitenkaan ottanut käsittelyyn
kaupan ja työntekijöiden perusoikeuksien välistä suhdetta
eikä osallistu työjärjestö ILO:n globalisaation hallintaa
koskevaan työhön.
|