Luonto ja ympäristö - Pääsivu

Pakollista ja vapaaehtoista suojelua

Ympäristöongelmien ratkaisemiseksi on tehty lukemattomia kansainvälisiä sopimuksia, EU-direktiivejä ja kansallisia lakeja. Taustalla on laajempi kestävän kehityksen ajattelu, joka hahmoittui YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa Riossa 1992. Sen mukaan pelkkä lakien noudattaminen ei riitä, vaan ympäristö on otettava alusta alkaen huomioon kaikessa toiminnassa.

Suomessa ympäristönsuojelusta on tullut jo osa yritysten jokapäiväistä toimintaa. Esimerkkejä siitä ovat kemianteollisuuden Vastuu huomisesta -ohjelma, yritysten energiansäästösopimukset sekä esimerkiksi maan lahjoittaminen luonnonsuojelualueeksi. Yrityksille ja yhteisöille on luotu ympäristöjohtamisjärjestelmiä ja ympäristöasioiden raportointi yleistynyt. Toisinaan syntyy silti ristiriitatilanteita: onko esimerkiksi metsä ensisijaisesti taloudellisen toiminnan kohde vai osa luontoa, jolla on arvo sinänsä.

Ilmastonmuutoksen uhka herättää uudella tavalla kysymyksen kansainvälisestä ympäristöoikeudenmukaisuudesta. Onko suomalaisella oikeus aiheuttaa enemmän päästöjä kuin intialaisella?

Yritykset ovat alkaneet edistää ekotehokkuutta, mutta laajempi kysymys oikeudesta käyttää luonnonvaroja on vaikeampi. Entä, jos yrityksen kukoistus merkitseekin yhä suurempaa luonnonvarojen käyttöä?

Myös kysymys luonnon arvosta on kiinnostava. Onko yhdellä lajeista, ihmisellä, oikeus tehdä muille lajeille mitä haluaa? Onko luonnolla itseisarvoa?

Keskustelua on myös käyty siitä, miten eläimiä hyödynnetään esimerkiksi lihantuotannossa, turkistuotannossa ja koe-eläiminä. Uusi ja vaikea alue on geenitekniikka: saako luonnon "käsikirjoitukseen" kajota?

 



Lue lisää yritysten toimintatavoista
Miten kuluttaja voi vaikuttaa?
Ympäristöjärjestöjen toiminnasta
Ympäristöhallinnon sivut