Kuluttajan valinnat - Tutkimustietoa

Tutkimustietoa

CSR Europe on selvittänyt EU-maiden kuluttajien asenteita yritysten yhteiskuntavastuuseen . Kahdessatoista maassa, muiden muassa Suomessa, haastateltiin yhteensä 12 000 kuluttajaa. 70% vastasi pitävänsä tuotetta tai palvelua ostaessaan tärkeänä, että yritys on sitoutunut yhteiskuntavastuuseen. Yli 40 % oli valmiita maksamaan enemmän tuotteesta, joka on ympäristönja yhteiskunnan kannalta vastuullinen.†58% arvioi, että liike-elämä ei kiinnitä riittävästi huomiota sosiaaliseen vastuuseensa. Vastaajat toivoivat myös enemmän tietoja yritysten toiminnasta.

Yhdysvalloissa toimiva Worldwatch-instituutti arvioi tilastokoosteessaan Vital Signs 2002, että valistuneet kuluttajat ovat kasvaneet merkittäväksi voimaksi ympäristön kannalta kestävämpää yhteiskuntaa tavoiteltaessa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa kalatiskien asiakkaat voivat ostaa lohta tai makrillia, joissa on liikakalastuksen välttämäisestä kertovan Marine Stewardship Councilin merkki.

Kirjallisuutta

Elina Grundström ja Yrjö Tuunanen : Alkuperämaa tuntematon, Tammi, 2002. Kirja on reportaasi kenkäparin tiestä Vietnamista Anttilaan ja ihmiskohtaloista matkan varrella. Se kertoo taiwanilaisesta tehtaanomistajasta sekä nuorista naisista, jotka työskentelevät hänen tehtaallaan Vietnamissa. Samalla se on puheenvuoro globalisaatiosta, halpatuonnin etiikasta ja työolojen valvonnasta.

 


Miten voin vaikuttaa?
Merkkiopas