|
Kuluttajan valinnat - Miten voin vaikuttaa?
Kuluttajat voivat yksilöinä sekä yhteisöinä vaikuttaa ympäristöön
ja ihmisten sosiaalisiin oloihin. Kuluttamisen suurimmat vaikutukset
syntyvät ostopäätösten myötä. Ostamisen lisäksi tavallisessa
arkielämässä tulee jatkuvasti vastaan mahdollisuus vaikuttaa
ympäristöön.
Kuluttajalla on yleensä melkein missä tahansa ostopäätöksessä
valtaa valita. Erilaisista rinnakkaistuotteista löytyy kuluttajaa
avustavia pakkausmerkkejä. Jotta voit tehdä vastuullisia valintoja
ostaessasi, kannattaa tutustua merkkien merkityksiin hyvin.
Merkkiopas
(pdf)
Varsinaisia aukottomasti oikeita ja parhaita valintoja tuskin
on olemassa, mutta kuluttajan kannattaa aktiivisesti selvittää
tuotteiden alkuperää, tuotanto-oloja sekä tuotteen ja sen
kuljetusten ympäristövaikutuksia. Esimerkiksi luomutuotteista
saa tietoa Luomu-Liitosta
sekä Finfoodin
luomusivuilta.
Kuluttaja voi vaikuttaa myös ostamatta jättämisellään. Kaikki
kulutettava tavara ei ole tarpeellista. Ostamatta jättämisen
taustalla voi myös olla tiettyjen yhtiöiden tuotteiden välttäminen
eli boikotointi. Boikotit pyrkivät kiinnitämään yritystoiminnan
epäkohtiin. Usein boikotit kohdistuvat monikansallisiin yrityksiin,
mutta myös kansallisia yhtiöitä tai valtioita boikotoidaan
toisinaan.
Jätteiden syntyä voi jokainen vähentää välttämällä turhia
pakkauksia. Jätteiden lajittelu onnistuu meiltä kaikilta jos
vain tahtoa riittää. YTV:n
Vältä Jätettä -sivut antavat käytännön neuvoja jätteiden
vähentämiseen. Tavaroiden pois heittäminen on suurta tuhlausta.
Kierrätä, korjaa ja kunnosta vanha tavarat.
Kaikkea kulutettavaa ei tarvitse omistaa. Vapaa-aikaan ja
työhön löytyy iloa ja helpotusta ilman tavaraakin. Omistamisen
sijasta voi myös vuokrata, lainata, vaihtaa tai ostaa tavaroita
käytettyinä.
Suomen
luontoliiton sivuilla on opas ekotehokkaaseen arkeen.
Suomen luonnonsuojeluliitton
sivuilla edistää ekoenergiaa ja kansalaisjärjestöjen
yhteinen vihreän sähkön edistämiskampanja www.vaihdavirtaa.net
pyrkii helpottamaan sopivan energiayhtiön löytämistä. Energia-alan
neuvontaa tarjoava Motiva
puolestaan evästää mm. pientalon rakentajaa ja remontoijaa.
Eläinsuojelua edistävä Animalia-järjestö on julkaissut listan
kosmetiikkatuotteista jotka on tuotettu ilman eläinkokeita.
Animalia myös kannustaa kasvissyöntiin.
|