|
Järjestöt ja yhteisöt - Kirkko
Evankelis-luterilainen kirkko on edistänyt aktiivisesti keskustelua
talouselämän ja yritysten etiikasta. Kirkko oli myös aloitteentekijänä
Eettisen foorumin perustamisessa.
Eettisen
sijoittamisen alalla kirkko on ollut edelläkävijä. Se
on laatinut omat eettisen sijoittamisen ohjeensa.
Tietyt ehdot täyttämällä seurakunta voi saada neljän vuoden
määräajaksi ympäristödiplomin.
Hyvän
työn ja työelämän pohdiskeluun keskittyvä projekti jatkui
vuoteen 2001.
Kirkko on aktiivinen työttömien tukija ja heidän ihmisoikeuksiensa
puolestapuhuja.
Kirkko järjestää vuosittain myös yhteiskuntavastuun viikot.
Teemana oli 2002 oli Kenen
leipää syömme. Edellinen teema oli kauppaan, globalisaatioon
ja kulutukseen liittyvä Kaupan
päälle elämä.
Helmikuussa 2003 pidetään Suomessa pohjoismaiden kirkkojen
sosiaalieettinen konferenssi.
|