|
Ihmisten oikeudet - Pääsivu
Jokaisella ihmisellä on yhtäläiset ihmisoikeudet. Nämä oikeudet
tuovat mukanaan myös vastuun huolehtia omalla toiminnallaan
siitä, ettei loukkaa kenenkään muun ihmisoikeuksia. Jokaisella
yhteiskunnassa vaikuttavalla taholla on velvollisuus suojella
ihmisoikeuksia, niin yksilöillä, valtioilla kuin yrityksilläkin.
Ihmisoikeudet on kirjattu YK:n
ihmisoikeuksien julistukseen. Myös Euroopan Unioni on
laatinut oman perusoikeuskirjan (Charter of Fundamental Rights).
Meillä Suomessa joudutaan toisinaan miettimään esimerkiksi
vähemmistöjen ja maahanmuuttajien oikeuksia. Monissa muissa
maissa jopa orjuus tai sitä muistuttavat olot ovat arkipäivää.
Lasten oikeuksia on pyritty suojelemaan erillisellä YK:n
lapsen oikeuksien julistuksella.
Työelämän perusoikeudet ja perusnormit on puolestaan kirjannut
YK:n kansainvälinen työjärjestö ILO.
|